Kun sininen hetki lähenee

Kun sininen hetki lähenee

Vuoden 2026 alku ei ole minulle lähtölaukaus.
Se ei ole lista tavoitteita tai lupauksia siitä, mitä kaikkea tänä vuonna pitäisi saada aikaiseksi.

Mennyt syksy osoitti, että kaikelle on oma aikansa. Olin täyttänyt koko vuoden säännöllisesti Visupajan toimintasuunnitelmaa ja vuosikelloa, ja näin jälkikäteen tarkasteltuna olen pysynyt itselleni asettamassa aikataulussa. Toki alkaneelle vuodelle tekemisen juoksutusta vielä riittää ja sen on myös tarkoitus jatkua ja samalla edelleen kehittää Visupajan toimintaa.

Meneillään olevan alkuvuoden aika on nyt enemmän kuuntelun kuin puhtaan tekemisen aikaa. Joulukuussa aikaa vei tarjouksen laadinta ensimmäiseen julkiseen hankintaan. Kymmenen tarjoajan joukkoon pääsin, vaikka valituksi en tullutkaan. Tehty työ, joka ei ollut tälläkään kertaa turha, ei mennyt hukkaan. Laadittu pumaska jää talteen, ja sitä varten hiottuja dokkareita voi varmasti hyödyntää myöhemminkin. Kestävän kehityksen ja kiertotalouden huomioiminen Visupajan toiminnassa on jatkuvaa. Samoin liitteet erilaisista pisteytettävistä referensseistä säilyvät tallessa. Työ tarjouksen laatimisen eteen on tehty, joten siitä pystyy tarvittaessa muokkaamaan uuden seuraavaa hankintaa varten tarjouspyyntö huomioiden. Ainakin yksi on jo kiikarissa, kunhan sopiva aika sen tekemiseen järjestyy työkalenterista vielä lähiviikkojen aikana.

Rekisteröinnit ja taustat ovat kunnossa, mutta edelleen pitää pohtia edullisia keinoja siihen, miten voin vielä paremmin vakuuttaa luotettavuuteni julkisorganisaatioiden tarjouksissa työni tilaajille. Tämä ei ole varsinainen ongelma, mutta haluan edelleen parantaa mahdollisuuksiani. Koska yrittäjänä kilpailu on kovaa, pitää jokaisesta osa-alueesta huolehtia pitkäjännitteisesti ja tavoitteellisesti.

Koska olen kertonut avoimesti tavoitteestani työskennellä Visupajan yrittäjänä päätoimisesti vuoden alusta alkaen, on se kiihdyttänyt myös välittäviä ja kiinnostuneita kysymyksiä siitä, missä tällä hetkellä yrittäjäpolullani edetään. Kiitos kaikille läheisille kannustavista sanoista ja rohkaisusta valitsemalleni tielle. Tärkeintä tällä hetkellä on saada suositteluita, joiden myötä myös uudet ihmiset uskaltavat tutustua minuun. Olenhan minä aika pelottava tässä pukilta saamassani pörröisessä ja punaisessa Pikku Myy -kotitakissani. Ehkä juuri tämä pehmeä nuttu kuvaa minua hyvin.

Näillä ajatuksilla tänään alkaneeseen vuoteen Visupajan työpöydän äärellä sinisen hetken ollessa ulkona.

Miten voin auttaa?

Kerro lomakkeella tämän hetkisestä visuaalisen viestinnän suunnittelun tarpeestasi. Vastauksesi auttavat hahmottamaan tilanteesi ja sen, miten voin olla avuksi.
Lomakkeen täyttäminen ei sido sinua mihinkään. Tarkoitus on luoda yhteinen ymmärrys mahdollisen visuaalisen viestinnän suunnittelun tai konsultointituen lähtökohdista.

13 + 3 =

Puuttuuko visuaalinen suunnittelija? Ratkaisu on yllättävän yksinkertainen

Puuttuuko visuaalinen suunnittelija? Ratkaisu on yllättävän yksinkertainen

Moni yritys tekee arvokasta ja vaikuttavaa työtä arjessaan matkalla kohti unelmaansa. Arki on kuitenkin hektistä, ja markkinointi sekä visuaaliset materiaalit jäävät helposti muiden askareiden jalkoihin. Lopulta ne tehdään silloin kun ehditään – usein kiireessä ja vähän pakon edessä.

Silti jokainen meistä tietää, että visuaalisella viestinnällä on merkitystä. Paljon enemmän kuin usein tulee ajatelleeksi. Ensivaikutelma, asiakkaan kokemus, luottamus, selkeys kaikki nämä rakentuvat visuaalisuuden kautta. Ja jos käytössä ei ole omaa graafista suunnittelijaa, tekeminen saattaa helposti tuntua hajanaiselta.

Siksi suunnittelin ratkaisun, joka on mahdollisimman vaivaton, joustava ja kustannustehokas: VisuKausi.

Mitä kaikkea voit delegoida visuaaliselle suunnittelijalle?

Usein ajatellaan, että visuaalinen suunnittelija tekee vain yksittäisiä projekteja, kuten toimintamallin kuvauksen, julisteen tai somekampanjan. Todellisuudessa työ on paljon laajempi osa yrityksen kokonaisviestintää.

Sinun arkeasi voidaan keventää esimerkiksi:

  • somekanavien päivittämisellä
  • julisteiden ja mainospintojen suunnittelulla
  • lehti-ilmoitusten toteutuksella
  • esitteiden ja materiaalien taittotyöllä
  • verkkosivujen päivittämisellä
  • brändin luomisella tai kehittämisellä
  • visuaalisen linjan selkeyttämisellä
  • suunnittelun sparrauksella ja strategisella tuella

Kun nämä työt siirtää ammattilaiselle, oma energia vapautuu sinne, missä sitä eniten tarvitaan: yrityksen ydintoimintaan. Visuaalisuus pysyy laadukkaana, johdonmukaisena ja aikataulussa – ilman ylimääräistä stressiä.

Miksi jatkuva kumppanuus toimii?

Jatkuvassa yhteistyössä tapahtuu jotain, mitä yksittäisissä projekteissa ei synny: ymmärrys syvenee.

Samalla suunnittelijalla on:

  • parempi kokonaiskuva brändistä
  • tieto siitä, mitä teillä oikeasti tarvitaan
  • kyky ehdottaa ratkaisuja ennakoivasti
  • valmiudet pitää visuaalinen linja yhtenäisenä

Kun työskentelemme säännöllisesti, sinun ei tarvitse selittää asioita alusta joka kerta. Minä tunnen yrityksesi, sen visuaalisen maailman ja tavoitteet. Se tekee yhteistyöstämme mutkatonta – ja ennen kaikkea tehokasta.

VisuKausi käytännössä: Startti- & Kasvupaketti

Halusin rakentaa ratkaisun, joka on yrityksille aidosti hyödyllinen. Siksi VisuKausi-paketit ovat selkeitä ja helposti sovitettavissa arkeen. Esimerkiksi Kasvupaketti sisältää 6 tuntia visuaalista suunnittelua kuukaudessa. Käytämme tunnit aina sen mukaan, mitä tarpeita juuri sillä hetkellä on. Toisinaan se voi olla somea, toisinaan markkinointikampanjaa, välillä verkkosivuja tai painomateriaaleja.

Kaikessa tavoitteena on:

  • ratkaista ongelmia
  • tarjota selkeyttä
  • huolehtia visuaalisesta laadusta
  • tehdä työstäsi helpompaa

Miksi tämä on myös taloudellisesti järkevää?

Kertahankintoihin verrattuna VisuKausi-paketeissa säästö on merkittävä: jopa 31,94 % Visupajan hinnaston vertailun mukaan. Toisin sanoen maksat luovan työn tunneista vain 68 % normaalihintaan verrattuna. Säännöllinen yhteistyö alentaa kustannuksia, mutta nostaa tasoa ja myös vauhtia. Työ käy nopeammin, kun suunnittelija tuntee brändin ja osaa toimia sen mukaisesti ilman pitkää perehdytystä.

Hyödyt lyhyesti

  • Saat oman visuaalisen suunnittelijan käyttöösi.
  • Tunnit voi käyttää juuri siihen, mitä sillä hetkellä tarvitaan.
  • Saat palvelua ilman tarjouspyyntörumbaa.
  • Kiinteä hinta helpottaa budjetointia.
  • Yhteistyö syvenee ajan myötä ja tuottaa laadukkaampia ratkaisuja.
  • Etänä toimiva kumppani palvelee tehokkaasti koko Suomea.

Miten sopimus syntyy?

Ota yhteyttä viestillä, sähköpostilla tai verkkosivun yhteydenottolomakkeella ja kerro lyhyesti visuaalisen suunnittelun tarpeestasi.
Katsotaan rauhassa, millainen ratkaisu sopisi yrityksellenne parhaiten.

VisuKausi-sopimuksia voit tarkastella täällä: visupaja.fi/kumppanuus

Tuntuuko tämä oikealta ratkaisulta?

Jos visuaalisuus on yrityksessänne tärkeää, mutta aikaa tai osaamista ei ole tarpeeksi, VisuKausi voi olla juuri se kumppanuus, joka tasoittaa kiirettä ja auttaa yritystä näyttämään siltä, miltä sen kuuluukin näyttää. Tarjous on voimassa 28.11.2025 saakka. Projekti voidaan aloittaa vuoden 2026 puolella.

Lämpimästi tervetuloa juttelemaan lisää – autan mielelläni: info@visupaja.fi

Teksti on tuotettu tekoälyn ja kirjoittajan yhteistyönä: tekoäly on tukenut luonnostelua, tekijä viimeistelyä.

Miten voin auttaa?

Kerro lomakkeella tämän hetkisestä visuaalisen viestinnän suunnittelun tarpeestasi. Vastauksesi auttavat hahmottamaan tilanteesi ja sen, miten voin olla avuksi.
Lomakkeen täyttäminen ei sido sinua mihinkään. Tarkoitus on luoda yhteinen ymmärrys mahdollisen visuaalisen viestinnän suunnittelun tai konsultointituen lähtökohdista.

6 + 12 =

Millainen briiffi toimii? – 10 vinkkiä toimeksiantajalle

Millainen briiffi toimii? – 10 vinkkiä toimeksiantajalle

Oletko joskus pohtinut sitä, miten voit vaikuttaa suunnittelutyön kustannustehokkuuteen? Huolellisesti valmisteltu toimeksianto on toimivan suunnittelun lähtökohta, josta koko suunnitteluprosessi alkaa. Briiffin eli alustuksen ohjeistuksen, opastuksen tai selonteon valmisteluun kannattaa käyttää hetki aikaa.

Hyvin valmisteltu briiffi säästää työn tilaajan panostuksia. Sujuvasti etenevässä suunnittelutyössä asiakas välttää ylimääräisiä kustannuksia, jotka syntyvät takkuavan projektin venyvästä aikataulusta ja ylimääräisistä aineiston korjauskierroksista. Tutustu toimeksiannon koostamisen tarkistuslistaamme, ja vältä toimeksiannon resurssisyöpöt valmisteluvirheet!

Minimoimalla väärinkäsitykset maksimoit onnistumisen

Briiffillä tarkoitetaan yleensä lyhyttä kirjallista tai suullista toimeksiantoa, joka kertoo vastaanottajalle, mitä haluat hänen tekevän ja millaisen haasteen ratkaisemisessa auttavan. Perusteellinen briiffi vähentää väärinymmärryksien mahdollisuutta ja lisää todennäköisyyttä, että suunnittelutyön lopputulos on sellainen kuin toivot.

Briiffissä määritellään annettavaa tehtävää koskevat reunaehdot ja toiveet ytimekkäästi. Kuvaile toimeksiannossa, minkä haasteen haluat tulla ratkaistuksi.

Selvitä ennen briiffaamista itsellesiminkä haasteen haluat toimeksiannolla ratkaista ja mitä toivot lopputulokselta. Valmistele toimeksianto huolella ja kuvaile haastettasi monipuolisesti. Tuo selvästi esille kaikki luovia sisältöjä koskevat toiveesi. Muista kertoa kaikki oleelliset asiatjotka vaikuttavat haasteen ratkaisemiseen. Ilmaise toiveesi mahdollisimman selkeästi. Briiffin sisältö kannattaa muotoilla mahdollisimman tiiviisti ja simppelisti.

Täsmällinen toimeksianto ohjaa suunnittelua

Briiffi on suositeltavaa käydä myös suullisesti läpi tekijän kanssa, jotta voitte yhdessä varmistuaettä teillä on yhtenäinen käsitys siitämitä olette tekemässäNäin vältytte ylimääräisiltä muokkaus– ja täydennyskierroksilta. Ratkaisuehdotuksella haasteesi pyritään vastaamaan mahdollisimman tehokkaasti esittämiesi reunaehtojen mukaisesti. Ehdotuksessa on selkeästi eriteltyinä ja perusteltuina keinot, joilla tarpeisiisi voidaan vastata.

Kommentoimalla ehdotusta varmistat halutun lopputuloksen

Voit pyytää muutoksia luonnokseen ja vedokseen. Pyydä tarkennuksia ja esitä muutostoiveita, jos ratkaisu ei vielä vastaa toiveitasi. Tärkeintä on varmistua, että ymmärrätte toisianne ja yhteisen tavoitteen. Olennaista on, että ymmärrät mitä olet ostamassa, mitä ehdotettu ratkaisu pitää sisällään ja miten siihen ollaan päädytty.

Hyvin tehty briiffi sujuvoittaa suunnittelua

On myös tärkeää ymmärtää, miten tarjotun ratkaisuehdotuksen hinta on muodostunut. Laadukkaasti tehty toimeksianto sujuvoittaa ideoinnin, suunnittelun ja tuotannon vaiheita. Kun hyväksynyt tarjouksen, tilaajan ja tekijän tulee yhdessä tietää, mitä olette tekemässä. Siitä alkaa yhteinen matka kohti tavoitetta.

Harkittu toimeksianto mahdollistaa tavoitteen toteutumisen

Määrittele toimeksiannossa nämä asiat:

  • Mikä on työn aikataulu?
  • Mikä on työn budjetti?
  • Mikä haaste työllä halutaan ratkaista?
  • Mikä on kohderyhmä?
  • Mikä muutos kohderyhmän toiminnassa halutaan saada aikaiseksi?
  • Mitkä ovat työn tavoitteet?
  • Millä mittareilla tavoitteiden saavuttamista mitataan?
  • Millaisia tuotteen tai palvelun kilpailuetuja halutaan hyödyntää?
  • Tuotetaanko uutta materiaalia vai päivitetäänkö olemassa olevia materiaaleja?
  • Millaiset oikeudet tuotettaviin materiaaleihin tarvitaan?

Tutustu myös siihen, Millainen on Visupajan luova prosessi? Luettuasi tiedät Visupajan suunnitteluprosessin 10 askelta.

Teksti on tuotettu tekoälyn ja kirjoittajan yhteistyönä: tekoäly on tukenut luonnostelua, tekijä viimeistelyä.

Miten voin auttaa?

Kerro lomakkeella tämän hetkisestä visuaalisen viestinnän suunnittelun tarpeestasi. Vastauksesi auttavat hahmottamaan tilanteesi ja sen, miten voin olla avuksi.
Lomakkeen täyttäminen ei sido sinua mihinkään. Tarkoitus on luoda yhteinen ymmärrys mahdollisen visuaalisen viestinnän suunnittelun tai konsultointituen lähtökohdista.

2 + 13 =

Millainen on Visupajan luova prosessi?

Millainen on Visupajan luova prosessi?

Oletko visuaalisen suunnittelutyön tilaaja? Tutustu millainen on Visupajan luova prosessi. Käy läpi nämä 10 visuaalisen suunnittelutyön steppiä, ja tiedät miten meidän visuaalinen suunnitteluprosessi toimii.

1. Yhteydenotto

Luova prosessi alkaa useimmiten yhteydenotosta verkkosivuston, sähköpostin, puhelimen tai somekanavan kautta. Voit kertoa asiastasi myös kasvotusten! Laajemman suunnitteluprosessin läpikäymiseksi voimme sopia Teams-tapaamisen ja kirjallisen toimeksiannon toimittamisesta.

2. Briiffi

Toimeksiannossa määritellään yhteenveto projektin keskeisistä tavoitteista halutun lopputuloksen mahdollistamiseksi. Pohdi briiffiä varten valmiiksi ainakin seuraavat asiat: tavoitteet, palvelun tai tuotteen tiedot, kohderyhmä, aikataulu, budjetti ja onko työn tilaajalla jo olemassa visuaalinen ilme tai graafinen ohjeisto.

3. Taustatyö

Visuaalinen suunnittelutyö vaatii pohjaksi työn taustoittamista, tiedon keräämistä, tutustumista ja tutkimista. Mielen tulee olla aktiivinen ja valpas, jotta ajattelu virittäytyy ja kohdentuu ratkaisemaan ongelmaa. Työtä aloitettaessa on sovittu ennakkomaksun osuudesta.

4. Ideointi

Visuaalinen suunnittelija ohjaa luovaa ajatteluaan ja se vaatii usein häiriötöntä aikaa sekä alitajuntaista työstöä, jolloin uudet oivallukset voivat syntyä helpommin. Joskus ajatus voi syntyä juuri silloin kun sitä vähiten odottaa tai muiden töiden yhteydessä. Silloin ajatukset voivat putkahtaa kuin tyhjästä! Usein tämä on kuitenkin vaatinut perinpohjaista tutustumista aiheeseen.

5. Luonnostelu

Työn kannalta sopivimmat ideat muokataan visuaaliseen muotoon. Tämä vaihe sisältää luovaa suunnittelutyötä ja ammattilaisen tekniikan hallintaa. Työstettävän vedoksen tarkoitus on välittää suunnitteluidea mahdollisimman tarkasti työn tilaajalle.

6. Vedos tai esitys

Suunniteltua tuotosta havainnollistava vedos toimitetaan asiakkaalle arvioitavaksi ja kommentoitavaksi. Esitys voidaan käydä yhdessä läpi esimerkiksi Teamsin avulla. Tässä vaiheessa asiakas antaa palautteen ja pyytää halutessaan korjauksia tai muutoksia, jotka otetaan huomioon lopullisessa tuotoksessa.

7. Viimeistely

Suunniteltuun työhön tehdään asiakkaan huomioimat muutokset. Hyväksytyn vedoksen tai esityksen jälkeen työ viimeistellään tarvittavaan käyttötarkoitukseen, jolla varmistetaan lopullisen tuotoksen laadukkuus.

8. Toimitus

Työn valmistuttua se toimitetaan digitaalisesti asiakkaalle, haluttuun kanavaan tai vaikka painoon sovitun aikataulun mukaan. Suunnittelutyön loppuosa laskutetaan asiakkaalta sopimuksen mukaan.

9. Valmista tuli – haluatko tietää lisää?

Onko jotakin muuta sellaista, jossa voimme auttaa tai olla tukena? Tarjoamme asiantuntijana myös konsultointi- ja neuvontapalveluja, joten voit lähestyä meitä kaikissa visuaaliseen viestintään ja ulkoasun toteutukseen liittyvissä kysymyksissä.

10. Valmistunut case referenssiksi

Visupaja käyttää asiakastarinoita referensseinä, jolloin myös toimija saa monikanavaista näkyvyyttä!

Kuulostaa kaiketi helpolta! Jokainen prosessin vaihe vie kuitenkin oman aikansa, ja mitä paremmin näihin vaiheisiin on valmistauduttu, sitä sujuvammin ne saadaan yhdessä selvitettyä. Jokainen projekti on omalla tavallaan uniikki, joten vaiheita voi olla erilaisia ja niitä voi olla tarvittaessa enemmänkin. Tässä kuitenkin luovan prosessin kuvaus pääpiirteissään. Olemme valmiina uusiin haasteisiin! Lähetä yhteydenotossasi oma tavoitteenne ja saavutetaan se yhdessä!

Seuraa Visupajan kuulumisia myös somekanavissa Facebookissa ja Instagramissa

Teksti on tuotettu tekoälyn ja kirjoittajan yhteistyönä: tekoäly on tukenut luonnostelua, tekijä viimeistelyä.

Miten voin auttaa?

Kerro lomakkeella tämän hetkisestä visuaalisen viestinnän suunnittelun tarpeestasi. Vastauksesi auttavat hahmottamaan tilanteesi ja sen, miten voin olla avuksi.
Lomakkeen täyttäminen ei sido sinua mihinkään. Tarkoitus on luoda yhteinen ymmärrys mahdollisen visuaalisen viestinnän suunnittelun tai konsultointituen lähtökohdista.

10 + 4 =