Selätä hintaviidakko ja valitse sopivin

Säästä aikaa – tutustu selkeään hinnoitteluumme ja valitse kumppaniksi ammattitaitoinen suunnittelija, joka ymmärtää markkinoinnin tarpeesi.

Luovan suunnittelun hinta ei ole pelkkää työtuntien laskentaa. Asiakasarvoa tuottavat ratkaisut eroavat rutiinitöistä niin sisällöltään kuin hinnoittelultaan. Myös projektin laajuus ja suunnittelutiimin koko vaikuttavat kokonaiskustannuksiin. Valitse siksi toimeksiannollesi osaava, kuunteleva ja asiakaslähtöinen kumppani.

Arvot ja vastuullisuus

Visupaja toimii arvojensa mukaisesti – vastuullisesti ja tulevaisuuteen katsoen.

Kestävä kehitys luonnollinen osa tekemistä

  • Käytämme uusiutuvaa energiaa
  • Kierrätämme ja hyödynnämme käytettyjä kalusteita ja laitteita
  • Vältämme turhaa liikkumista ja teemme etätöitä mahdollisuuksien mukaan

Hyvinvointia ja uudistumista kaikkien hyväksi

  • Tuemme asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme kasvua, vetovoimaa ja rohkeutta.
  • Toimintamme tavoitteena on lisätä ammattimaisuutta, osaamista ja tuloksia – inhimillisyyttä unohtamatta.

Valintoja, joita ohjaa sydän

Uskomme, että parempi tulevaisuus tehdään yhdessä. Siksi valinnoissamme painavat sekä järki että tunteet.

Hinnoitteluperusteet

Visupajan hinnoittelu perustuu:

  • Laajaan osaamiseen ja kokemukseen
  • Suunnittelun tuottamaan liiketoimintahyötyyn
  • Tekniseen laatuun ja monikanavaisuuden mahdollistamiseen
  • Kumppaniverkostojen hyödyntämiseen

Alla olevat hinnat ovat suuntaa-antavia. Laajemmat projektit hinnoittelemme erikseen – pyydä rohkeasti tarjous!

Kaikki hinnat koskevat visuaalista suunnittelua. Painatus- ja muut ulkopuoliset kustannukset lisätään erikseen. Hinnat eivät sisällä arvonlisäveroa (alv 0 %).

Ota joustavasti yhteyttä ja kysy tarjous sivuston lomakkeella tai sähköpostilla: info@visupaja.fi

Luovien projektien hinnasto

Hintoihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero (25,5 %). Laajemmissa kokonaisuuksissa ehdoista ja käyttöoikeuksista sovitaan erikseen.

Luovien projektien hinnasto (pdf)

Yritysilmeen ja brändin suunnittelu

Logon suunnittelu | Tekstilogo, typografinen, tekstitunnus | 600–900 €
Logon ja tunnuksen suunnittelu | Tekstilogon ja liikemerkin suunnittelu | 900–1 800 €
Logo-ohjeisto | Logon ja tunnuksen määrittely, ohjeisto | 450–600 €
Visuaalinen ilme | Logo, graafiset elementit, värit, typografia, ohjeisto | 1 500–3 500 €
Brändikirja | Laaja brändi-ilmeen suunnittelu, sävyt, sovellukset | 3 500–5 000 €

Digitaalinen suunnittelu

Banneri, digimainos | Google Ads, verkkosivubanneri | 300–800 €
Digipinta, infonäyttö, sisätilat | 1920 x 1080 px / 1080 x 1920 px, mediakuutio | 300–1 000 €
Digipinta, infonäyttö, ulkotilat | Kaupunki-infonäyttö, suunnittelu, aineiston valmistus | 500–1 500 €
Lyhytvideot | Vaaka tai pysty | 500–2 000 €
Muokattava aineisto tai tiedosto | Asiakkaan aineiston tai tiedoston käsittely | 80–120 € / h
Painotiedosto | Painovalmis tiedosto erilaisille painotekniikoille | 80–120 € / h
Sosiaalisen median ilme | Profiili- ja kansikuvat, Facebook, Instagram, LinkedIn | 500–750 €
Some-animaatio, reel | Kampanja-animaatio, Reels-materiaali, max. 15 s | 300–800 €
Some-julkaisu | Julkaisukuvan ja sisällön suunnittelu, Instagram Stories -kuva | 150–350 €
Some-kuvapaketti | 5–10 kuvapohjaa, IG, FB, LinkedIn, valmiit tekstitilat | 500–1 000 €
Some-kampanjapaketti | 3–10 kuvaa, IG, FB, LinkedIn, suunnittelu, copy brief | 600–1 200 €
Sähköpostimarkkinointi | Toimenpidesuunnitelma aikatauluineen | 450–1 500 €
Sähköpostipohjan ulkoasu | Visuaalinen ulkoasu uutiskirjeelle | 700–1 000 €
Videot | Videon käsikirjoitus, kuvausjärjestelyt | 120 € / h
Visuaalinen prosessikaavio | Prosessin tai toimintamallin kuvaus | 650–1 000 €
Verkkojulkaisu | Perus, laaja | 1 250–3 000 €

Verkkosivujen suunnittelu ja toteutus

Verkkosivujen pääkuvat | Hero-kuvat | 300–1 000 €
Etusivun visuaalinen suunnittelu | Layout, värit, typografia, kuvamaailma | 700–1 000 €
Verkkosivuston ilme | Visuaalinen suunnitelma koko sivustolle, 3–5 näkymää | 1 500–2 500 €
Verkkosivut | WordPress-sivusto | 4 990–7 500 €

Painotuotteet, mainosmateriaalit

A-telinemainokset, standy | 50 x 70 cm / 70 x 100 cm, painoaineisto | 400–700 €
Auto- tai ikkunateippaus | Asiakkaan ilmoittamilla mitoilla ja tiedoilla, tiedosto | 2 350–3 000 €
Beach flag | Rantalipun ilme, tiedosto, saatavilla eri kokoja | 490–750 €
Esite, 4 sivua | A5, A4, painotiedosto tai saavutettava tiedosto | 500–1 200 €
Flyer, 1- tai 2-puoleinen | A6, A5, painotiedosto tai saavutettava tiedosto | 300–600 €
Ilmoitusvalmistus, mainos | Aikakausi- tai sanomalehti-ilmoitusvalmistus | 250–1 500 €
Julisteet | A3 (297 x 420 mm), A2 (420 x 594 mm), 50 x 70 cm | 400–750 €
Katalogit | A4, laajuus 4–16 sivua | 1 800–3 500 €
Kirjekuoret | Yleiset standardikoot, E65, C6, C5, C4 | 250–360 €
Kirjepaperi | A4 tai muu koko | 300–420 €
Kortit | A6 tai muu koko | 300–420 €
Kyltit | Suunnittelu, aineiston valmistus | 690–1 000 €
Käyntikortti | 85 x 55 mm / 90 x 50 mm, 1- tai 2-puolisena | 300–500 €
Lahjakortti | A6 tai muu koko | 300–420 €
Laitamainokset | Paino- tai digiaineisto | 200–1 000 €
Liikelahjamerkintä | Laserkaiverrus, brodeeraus, painatus, siirtokuva | 300–600 €
Lomake | A4 tai muokattu koko | 300–450 €
Mainostaulu, kyltti | Suunnittelu, yhteydet | 700–1 000 €
Markkinointikampanja | Suunnittelu, yhteydet | 120 € / h
Menu (a´la carte) | A4, 4 sivua, digiin tai printtiin | 1 200–1 500 €
Messuosasto | Suunnittelu, yhteydet, painotiedostot | 1 200–1 750 €
Muokattava aineisto tai tiedosto | Asiakkaan aineiston käsittely | 80–120 € / h
Painotiedosto | Aineisto eri painotekniikoille | 80–120 € / h
Postikortit | A6 tai muu koko | 300–420 €
Pöytäkartio | Suunnittelu, yhteydet, painotiedostot | 300–600 €
Roll-up, banderolli, kuvateline | 85 x 200 cm / muu koko, painovalmis aineisto | 500–900 €
Suurkuvatuloste, ulkomainos | Suunnittelu, yhteydet, aineiston valmistus | 500–1 500 €
Standy, A-teline | 50 x 70 cm / 70 x 100 cm, painoaineisto | 400–700 €
Tapahtumailme | Ilmeen suunnittelu, tiedostojen valmistus | 1 500–3 500 €
Tarra | Irtotarra, tarra-arkki, stanssimalli, yhteydet | 80–120 € / h
Taittopohja | 1–4 sivun taittopohja | 250–1 200 €
Teams-taustakuva | Yksi tai useampi | 150–550 €
Teippaus | Asiakkaan ilmoittamilla mitoilla ja tiedoilla, tiedosto | 500–3 000 €
Tieteellinen posteri | A0, 841 x 1189 mm, painotiedosto | 750–1 000 €
Ulkomainonta | Suunnittelu, aineiston valmistus | 500–1 500 €
Valomainos | Suunnittelu, aineiston valmistus | 650–1 000 €

Etikettien ja pakkauksien ulkoasusuunnittelu

Tuote-etiketti | Etiketin ulkoasu, painotiedosto | 600–1 200 €
Painotiedoston valmistus | Aineisto eri painotekniikoille | 80–120 € / h
Pakkaussuunnittelu | Pakkauksen ulkoasun suunnittelu, painotiedosto | 1 500–3 000 €
Stanssimalli | Stanssipiirros, yhteydet, tiedosto | 120 € / h
Tuotesarja | Sarjan kokonaisilme, 3–5 tuotetta, painotiedostot | 3 500–5 000 €

Julkaisut, taittotyöt ja dokumentit

Asiakaslehti, sidosryhmäjulkaisu | Layout, taitto asiakkaan toimittamasta sisällöstä | 2 400–5 000 €
Esite, 4 sivua | A5, A4, painotiedosto tai saavutettava tiedosto | 500–1 200 €
Flyer, 1- tai 2-puoleinen | A6, A5, painotiedosto tai saavutettava tiedosto | 300–600 €
Julkaisukuvitus | Kuvitustyö, kuvatuotanto, valmis aineisto | 120 € / h
Julkaisun suunnittelu | A4, digiin tai printtiin | 1 200–3 000 €
Kirja | Suunnittelu- ja taittotyö | 2 000–3 800 €
Kirjan suunnittelu ja taitto | Sisältää kansien suunnittelutyön | 5 400 €
Lehtitaitto | A4, 16 – 20 sivua, digiin tai printtiin | 2 350–3 000 €
PowerPoint-esityspohja | Kustomoitu brändi-ilmeen mukaan, saavutettava | 650–1 500 €
Saavutettava tiedosto | Tiedoston tarkastus, editointi | 250–1 000 €
Valmis esitys | Saavutettava | 350–1 000 €
Vuosikertomus, raportti | Suunnittelu ja taitto, 16–32 sivua | 1 800–6 500 €
Word-pohja | Saavutettava tiedosto, raporttipohja | 350–1 500 €

Konsultointipalvelut

Brändikonsultointi | Aineistoon tutustuminen, brändin visuaalinen arviointi, visuaalinen kehitysehdotus | 850–2 500 €
Neuvontapalvelut | Prepress-neuvonta, visuaalisen ilmeen arviointi | 300–1 250 € / sessio
Suunnittelun mentorointi ja koulutus | Yritykselle tai tiimille | 250 €/h
Visuaalisen linjan määrittely | Yritys- tai kampanjakonsepti | 1 500–3 500 €

Lisäpalvelut

Tuntiveloitus | Lisämuokkaukset, neuvonta | 80–120 €/h
Pikatoimituslisä | Sopimuksen mukaan 24–48 h sisällä | +50–100 % työn hinnasta
Projektit | Aikataulu, laajuus, resurssit, teknologiat, työkalut | Pyydä tarjous
Pienet projektit | Some, flyer, infograafi | 500–1 000 €
Keskisuuret projektit | Verkkosivun ilme, visuaalinen ilme | 1 500–3 000 €
Suurprojektit | Brändikirja, tuotesarja, verkkosivut | 3 500–7 500 €
Copy brief | Markkinointitekstin laadinta, copytyö | 120 € / h
Kuvittaminen | Kuvitustyö, kuvatuotanto | 120 € / h
Tuotekuvaus | Toteutuksen suunnittelu, kuvauksien järjestely, 10–30 tuotekuvaa +25,-/kappale | 120 € / h
Vaikuttajamarkkinointi | Vaikuttajan kontaktointi, yhteydet | 750–1 200 €
Valokuvaus | Kuvatuotanto, hyväksytyt kuvat +30,-/kappale | 120 € / h

Miten voimme auttaa?

Millainen on visuaalisen toteutuksen tarpeenne? Millainen aikataulu mahdollistaa tarkoitusta vastaavan lopputuloksen? Millaisella panostuksella markkinointia toteutetaan? Näihin kysymyksiin vastaamalla pääsemme yhdessä rakentamaan toimivaa kokonaisuutta kohti tavoitteitanne.

8 + 2 =